maanantai 26. tammikuuta 2009

Kolmas päivä

Paino on lähtenyt nousuun ja pentujen vatsat suorastaan pullottaa....on se hauskaa että siitä asiasta voi tässä tilanteessa olla oikein innoissaan. Kun vuodenaikaan nähden tätä asiaa pyritään taistelemaan vastakkaiseen suuntaan :-D
Maitokorviketta ei enää tarvita vaan emon oma maito on nyt pääravintona. Orvokki on piristynyt ja seuraa, hoitaa ja jopa vahtii nyt pentujaan. Painoa on kertynyt nyt 200g per pentu.

lauantai 24. tammikuuta 2009

Pentujen toinen päivä

Sain kuulla että toinen päivä pennuilla on alkanut hyvin. Emo on toipunut myös hyvin leikkauksesta ja nukutuksesta. Hän on alkanut jo itse hoitamaan pentujaan....mikä helpottaa kovasti keinoemojen työpanosta. Vielä on kuitenkin aiheellista antaa lisäruokana maitokorviketta joka toinen tunti. Seurataan tilannetta .

Tunnisteet:

perjantai 23. tammikuuta 2009

Orvokki sai 8 pentua!




Kävimme Annen kanssa apuryhmänä auttamassa juuri syntynyttä pentuetta. Pentuja oli 8 yhteensä, 5 tyttöä 3 poikaa. Kaikki mustia yhtä lukuunottamatta, joka oli fooni väritykseltään. Pentujen äidin toipuessa leikkauksesta toimimme keinoemoina syöttäen äidinmaidon korviketta. Pennut olivat kerrassaan hellyyttävän suloisia. Pentueesta lisää tuonnempan :-) Onnea koko perheelle!!!

Tunnisteet: , ,

Mammakuva


Orvokki kävi viikko takaperin mammakuvassa. Ultrassa oli käyty kahteen kertaan ja ensimmäinen tulos näytti 5 pentua ja toinen ultraus näytti 8 pentua. Nyt onkin jännittävää.....montako siellä nyt sitten on :-) Tänään on pentujen laskettu syntyväksi.

Tunnisteet: , ,

torstai 1. tammikuuta 2009

Juttu Kalajokilaakso-lehdessä

kuva: Saara Pakaslahti


Saara Pakaslahti kävi haastattelemassa Kalajokilaakso-lehdestä meitä näyttelynpystytyspäivänä Ylivieskassa.
Juttuun suora linkki löytyy osoitteesta

http://lehti.kalajokilaakso.fi/epaper/5714911.htm