Hetki Unelmaa

Kokkolan kaupungintalolla on näyttelymme Hetki Unelmaa esillä
17. - 27.5.11 välisen ajan.
Tässä alempana on selvitystä mistä tässä näyttelyssä on kyse:
Jokainen tarvitsee tähtihetkiä
Hetki Unelmaa käynnistyi Keva-ohjaaja Sari Hiltusen heittäessä haasteen valokuvaaja Anu Sundellille ja Anne Yrjänälle. Virike lähti Miina Savolaisen näyttelystä “Maailman ihanin tyttö”.
Tavoitteenamme oli luoda kaunis itsetuntoa kohottava muotokuva palvelukeskuksen aikuisasiakkaista.
Kuvista muodostettaisiin myös valokuvanäyttely.
Mukaan lähti 20 mallia, jotka hakivat inspiraatiota unelmiensa rooliin sponsoriksi ilmottautuneen
kaupunginteatterin puvustamon kautta. Kevan ja kuvaajien tiimi houkutteli mukaan koko yheistyö-
verkostonsa, jotta malleja hemmoteltaisiin myös meikkauksella ja kampauksella. Isonkadun
kampaajien ja asustesponsorien mukaantulo nosti muotokuvat tasolle, johon ilman heitä ei olisi päästy.
Projektilla haettiin asiakkaille sitä tähtihetkeä, jotka useimmat ihmiset saavat ammattiin valmistuessaan tai omissa häissään. Minäkuva vahvistuu, kun haaveet ja ajatukset ovat tärkeitä myös muille.
Valokuvan keinoin voi näyttää ja tuoda todeksi sen, että jokainen ihminen voi olla,
saa olla ja on myös kaunis.
Projekti on tuonut kaikille uusia kokemuksia. Oman unelmahetken aikana on saanut jännittää, nauttia,
olla esillä, olla onnellinen, heittäytyä, avautua, olla läsnä hetkessä, luottaa itseensä ja laittaa itsensä likoon. Jokainen on saanut olla tähti ja huomion keskipisteenä. Projekti on johtanut omien ajatusten ja toiveiden helpompaan esilletuomiseen, kun näyttelykuvatkin tehtiin malleja kuunnellen ja toiveita
kunnioittaen.
Kuvaajista oli normaalityöhön verrattuna poikkeuksellista, se kuinka iloisesti mallit heittäytyivät tehtäväänsä. Jokainen luotti oman eläytymiskykynsä ja ulkonäkönsä mahdollisuuksiin. Mallit pääsivät katsomaan toistensa parhaita kuvia, jolloin toisten kannustavat kehut tuottivat heille suurta iloa ja parannusta itsetuntoon.
Parhaaksi tai kertovimmiksi valitut ruudut poimittiin näyttelykuviksi ja ne käsiteltiin ajan ja yhteistyön kanssa tuottamaan mahdollisimman suurta iloa mallien kodeissa. Sponsorien hyökytulva teki laadukkasti
viimeistellyistä ja kehystetyistä taulukuvista osallistujille maksuttomia.
Projektissa mukana olleet ovat saaneet hyvää mieltä ja arvokasta kokemusta erityisyydestä.
Iloitsemme kaikki siitä, että Kokkolasta vielä löytyy yhteisöllisyyttä ja halua tehdä hyväntekeväisyyttä.
Kokemallemme ilolle pyritään hakemaan jatkoaikaa mm. lehdistönäkyvyyden ja näiden avajaisten kautta. Näyttelyn avulla myös suuri yleisö tutustuu erityisyyteen ja voi näyttelyn avulla huomata, ettei se niin erikoista olekaan.
Kaikki näyttelykuvat ovat näkyvissä osoitteessa:
www.papunet.net/hetkiunelmaa